LPS:N KOKOUKSET
![]() |
Sääntöjensä mukaan Lahden Purjehdusseura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään huhtikuussa ja syyskokous marraskuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää seuran hallitus.
Seuran ylimääräinen kokous on pidettävä, kun seuran kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai vähintään 10 seuran äänioikeutettua jäsentä tai 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten hallitukselta kirjallisesti vaatii. Ylimääräinen kokous on pidettävä yhden (1) kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
LPS:n hallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa. Lisätietoa hallituksen kokouksista ja niissä tehdyistä päätöksistä saat hallituksen jäseniltä. (Ks Hallitus)
Toimikunnat kokoontuvat oman ohjelmansa mukaan, lisätietoja toimikuntien puheenjohtajilta ja -jäseniltä. (Ks. Toimikunnat)
