NAUMIN PURJEHDUSLEIRI!
Leiri on tarkoitettu 6-17 vuotiaille junioreille ja nuorille.
Leiri on perinteinen seuran junioreiden ja nuorten kesäleiri. Naumin leiri on elämyksellinen, veneilytaitoja opettava ja ennen kaikkea kiva uusien kavereiden kanssa vietetty kesäviikko.
Leiriläiset jaetaan kolmeen eri ryhmään (veneilykokemuksen mukaan). Jollis, Trimmis ja Treenis. Jokaista ryhmää vetävät seuran koulutetut junnuohjaajat.
Ainoa vaatimus leiriläisille on uimataito ja suostumus nukkua teltoissa. Eli majoitus tapahtuu omassa tai kavereiden kanssa yhteisessä teltassa. Ruokailut tapahtuvat leirikeskuksen oman emmännän ruokalassa. Jokaisen päivän päätteeksi saunotaan sekä saadaan vielä iltapalat.
Leiri alkaa Ma 12.7. klo 11.00 jolloinka on leirin viralliset avajaiset sekä lipunnosto. Ennen tätä on saapuminen leirille sekä telttojen ja leirin pystytys.
Leirin vierailupäivä on keskiviikko 14.7. kello 12.00 - 22.00. Tällöin on oma vierailupäiväohjelma myös leiriläisillä. mm. iltanuotio ym.
Leiri päättyy leiriläisten omaan haastajapurjehduskilpailujen palkintojenjakoon sekä leirin virallisiin päättäjäisiin sekä lipunlaskuun La 17.7. klo 12.00. Tämän jälkeen puretaan teltat ja leirit.
Mitä tarvitaan mukaan? Jokainen leiriläinen tarvitsee oman makuupussin, makuualustan, tyynyn ja oman tai kaverin kanssa yhteisen teltan. Jokaiselle päivälle sään mukaisen muun vaatetuksen. Myös omat henkilökohtaiset hygeniavälineet sekä tietenkin ruokailuvälineet sekä uimapuvun ja pyyhkeen. Jos omistaa pelastusliivit (tai jollaliivit) nämä myös mukaan.
Kaikki muut välineet löytyvät leiriltä, myös jollat. Mutta jos haluat tuoda oman jollan mukanasi on tämä myös mahdollista.
Leirin virallinen ohjelma julkaistaan vielä ennen kesää.
Leirin hinta on 180 € seuran jäseniltä ja 200 € ei vielä seuran jäsen. Sisaralennus on 20 €. Leirimaksu sisältää viikon ohjelman sekä päivittäin kaksi lämmintä ateriaa, aamiaisen sekä iltapalan. Hinta sisältää myös Suomen Purjehtijaliiton vakuutuksen.
Maksuohjeet: Leirimaksu maksetaan LPS:n tilille Nordea 228038-41890. Maksulomakkeelle merrkintä "Naumin leiri 2010 ja leiriläisen nimi/nimet. Maksamalla vahvistat paikkasi.
Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat ohjeet leiristä ennen juhannusta.
Lisätietoja leiristä junioripäällikkö Petri Korteniemi petri.korteniemi(at)pp.inet.fi tai lahden.purjehdusseura(at)pp.phnet.fi.
Ilmoittaudu täällä, vaikka heti!
TERVETULOA MUKAAN HAUSKALLE KESÄLEIRILLE!
|