JUNIORI- JA NUORISOTOIMINNAN TAVOITTEET
1. Lisätä aktiivisten junioreiden ja nuorten määrää
2. laadukasta ja monipuolista toimintaa
3. innostuneita ja sitoutuneita junioreita sekä nuoria
4. Rohkaista vanhempia osallistumaan toimintaan
= toiminnan kehityymisen kautta toiminnan aktiivisuus
Aktiivisten junioreiden määrää pyritään lisäämään tasoikkailla ja mielekkäillä jollapurjehduskouluilla, kesäleirillä ja säännöllisillä treeneillä. Pyrimme luomaan rennon ilmapiirin toimivan yhteishengen muodostumiseksi junioreiden ja ohjaajien keskuuteen, jolloin yhtenä sitoutumisen lankana toimii siis myös ystävien tapaaminen rannassa ja järvellä. Myös rento, turvallinen ja kannustava ilmapiiri, niin rannassa kuin järvelläkin, edesauttaa lisäämään kiinnostusta lajiimme.
- Haluamme tarjota lapsille ja nuorille terveellisen ja monipuolisen harrastuksen sekä opettaa heille turvallisen veneilyn aakkoset luontoa kunnioittaen.
- Haluamme luoda lapselle ja nuorelle kannustavan ja välittävän ympäristön vapaa-aikanaan.
- Kaikille junioreille ja nuorille tarjotaan mahdollisuus opetella purjehtimaan omilla tai LPS:n jollilla.
- Kannustamme kaikkia etsimään ja löytämään "sen oman" juttunsa purjehduksen ja veneilyn maailmasta kilpaillen, retkeillen, toimien tai valmentaen.
- Portautetut harjoitteluryhmät tukevat lapsen ja nuoren lajikehitystä keskittymättä kuitenkaan pelkästään huipuksi tähtäämiseen.
- Toimintamme on luontoa kunnioittavaa, terveellisten elämäntapojen läpäisemää ulkona liikkumista.
- Kaikille toiminassa mukana oleville annetaan yhtälainen mahdollisuus osallistua kursseille ja koulutuksiin.
- Kaikkien kilpailuun keskittyvien nuorten on mahdollista saada LPS:n kilpailuavustusta (tulee hakea erikseen)
Tavoitteemme on kouluttaa uusia ohjaajia, jakaa vastuuta useammalle henkilölle välttääksemme kenenkään ylikuormittamista. Myös kasvatuksellisesta näkökulmasta katsoen on tärkeää että, juniorit tutustuvat useampiin ohjaajiin ja heidän toimintatapoihinsa. Ohjaajien koulutus näkyy ohjaajan varmana osaamisena kiperissäkin tilanteissa.
- Kaikkia ohjaajia ja valmentajia koskee samat pelisäännöt, jotka kerrataan keväisin ja ne löytyy myös kirjallisena seuran käyttötiloista.
- Toimijoiden, ohjaajien ja valmentajien panoksesta kiitämme vuosittain. Yritämme myös ylittää suomalaisen jäyhyyden ja kiittää toinen toistamme mahdollisimman usein heti tapahtumatilanteessa.
Junioreiden vanhempia, isovanhempia ja kummeja, tätejä, setiä rohkaisemme toimintaan mukaan järjestämällä koko perheen yhteisiä tapahtumia liittyen purjehdukseen höystettynä muilla lajeilla, kuten vaikka uinnilla. Järjestämme myös tiedotustilaisuuden keväisin koskien tulevan kesän toimintaa. Läpi kesän toivotamme koko perheen tervetulleeksi seuraamaan treenejä ja vaikka kokeilemaan jollailua itsekin. Edelleen avoimuus ja rentous sekä varmuus ohjaajan omasta osaamisesta helpottaa kanssa käymistä ja tutustumista puolin ja toisin.
|