Tervetuloa Lahden Purjehdusseura ry:n sivuille!

UUTISET

Tarkista, ovatko veneesi tiedot ajan tasalla?
Tiedotteessa asiaa naisten toimintapäivästä, teatteri-illasta ja syyskokouksen henkilövalinnoista.
Vääksyn ja Kalkkisten kanavien uudet aukioloajat:
Kaksipäiväiset optimistijollien joukkueSM-kilpailut purjehdittiin päätökseen Lahden Vesijärvellä sunnuntaina. Jo ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä ollut Helsingfors Segelsällskapetin ykkösjoukkue piti paikkansa finaaleissa ja voitti kultaa. Toiseksi kiilasi Espoon Pursiseuran ykkösjoukkue ennen HSS:n kolmostiimiä.
Optimistijollien joukkueSM-kilpailujen ensimmäinen päivä Lahden Vesijärvellä purjehdittiin kovassa tuulessa. Tuulta oli 6–7 metriä sekunnissa, kovimmillaan puuskissa jopa 9 m/s. Ensimmäisen päivän jälkeen hyvissä asemissa purjehtivat Helsingfors Segelsällskapetin kaksi joukkuetta, jotka ovat kultaryhmässä tasapistein ensimmäisinä.
Lahden Purjehdusseura ry järjestää viikonloppuna 24.–25.9.2011 Lahden Vesijärvellä optimistijollien joukkue SM-kilpailut. Optimistijollilla kilpailevat nuorimmat purjehtijanalut noin 7-vuotiaasta ylöspäin.
Tiedotettu on postitettu kaikille jäsenille tänään 15.9.
Ykskoivun saunan remontti alkaa maanantaina 19.9. ja kestää noin viikon.
Etelä-Päijänne Ranking-sarjan voitto HeiPS:n Heikki Ilolalle.
RSS